TTY Kevätkokous – peruttu
Kevätkokous
Turun Työnantajain Yhdistys ry:n kevätkokous 21.4.2020 joudutaan siirtämään vallitsevista olosuhteista johtuen. Uusi ajankohta ilmoitetaan välittömästi, kun mahdollisuus tähän tulee.
Muuta
TTY:n hallitus on osaltaan ollut aktiivinen korona-kriisin kanssa. Olemme antaneet useampia ehdotuksia ja ajatuksia kuinka yrityksiä voisi kriisissä parhaiten auttaa. Viestimme ovat päättäjiä tavoittaneet ja myös päättäjät ovat meitä asiassa lähestyneet. Viimeisempänä olemme osaltamme olleet aktiivisia työmarkkinoiden sopiman poikkeusajan sopimuksen kestoon. Kevennetty YT-menettely päättyy kesäkuun loppuun mennessä ja monet yritykset voisivat tilauskantansa turvin tehdä näitä mahdollisia ikäviä päätöksiä vasta lomien jälkeen. Nyt kuitenkin sopimuksen kesto ajaa yrityksen tekemään päätökset jo kesäkuussa, jolloin niillä ei ole paras mahdollinen informaatio markkinasta käytössä ja toimet voivat pahimmillaan olla liiankin rajuja. Toivottavasti tähän löytyy ratkaisu pikapuoleen. Saamamme informaation mukaan työmarkkinaosapuolet ovat valmiita jatkamaan sopimusta vuoden loppuun ja pallo on hallituksella.
Ehdimme aloittamaan ennen kriisiä yhteistyötä Turun Yrittäjien kanssa ja ensimmäinen yhteisprojekti saatiin liikkeelle. Hankeemme on nyt odottamassa vähän rauhallisempaa aikaa, mutta se on varmasti hedelmällinen siinä kohtaa, kun viruksen vaikutus talouteen vähenee ja on jälleenrakennuksen aika.
Terveisin
Yhdistyksen hallituksen puolesta,
Tomi Taipale
Puheenjohtaja
tomi.taipale@mamec.fi
0500838553